Koulukuri on aihe, joka herättää jatkuvasti keskustelua – ja hyvästä syystä. Opettajien valta ylläpitää järjestystä luokassa on vuosien varrella vähentynyt, samalla kun koulujen haasteet ovat kasvaneet. Omilta lapsilta ja heidän ystäviltään kuulee mitä hurjempia tarinoita. Häiriökäyttäytyminen, kurinpidon keinottomuus ja oppimistulosten lasku ovat todellisia ongelmia, joihin on löydettävä ratkaisuja. Mutta missä menee raja toimivan koulukurinsa ja liiallisen kontrollin välillä?
Miksi koulukuria tarvitaan?
Koulu on paikka oppimiselle, ja sen edellytys on rauhallinen ja turvallinen ympäristö. Jos opetustilanteet häiriintyvät jatkuvasti, kärsijöinä ovat kaikki – sekä opettajat että ne oppilaat, jotka haluavat oppia. Onko reilua, että muutama häiriköi, ja koko luokka kärsii? Ei todella ole.
Nykyään opettajien keinot puuttua häiriökäyttäytymiseen ovat rajalliset. Huonosti käyttäytyvä oppilas voidaan toki huomauttaa tai poistaa luokasta, mutta todelliset sanktiot ovat minimaalisia. Tämä on johtanut siihen, että osa oppilaista kokee voivansa toimia ilman seuraamuksia. Miksi pitää sääntöjä jos niillä ei ole sanktioita? Kuvitellaanpa tilanne, jossa ylinopeudesta saisi ainoastaan huomautuksia, eikä lainkaan sakkoja. Jokainen voi itse arvioida, kuinka hyvin nopeusrajoituksia noudatettaisiin tällaisella sanktiojärjestelmällä. Säännöt ja ohjeet menettävät merkityksensä, jos sanktiota ei ole. Jos järjestystä ei ole, kärsii oppiminen – ja se on koulun ensisijainen tehtävä.
Opettajille lisää valtaa – mutta missä määrin?
Monissa maissa opettajilla on laajemmat oikeudet ylläpitää kuria. Esimerkiksi joissakin maissa oppilas voidaan poistaa luokasta pidemmäksi aikaa ilman byrokraattisia esteitä. Suomessa opettajien oikeuksia on rajattu niin, että usein opettaja joutuu kamppailemaan kurinpito-oikeudestaan enemmän kuin itse opetuksen järjestämisestä.
Olisiko ratkaisu siinä, että opettajille annettaisiin takaisin valtaa ylläpitää järjestystä? Tämä ei tarkoita paluuta ’’karttakepillä sormille’’ maailmaan, vaan yksinkertaisesti sitä, että opettajilla on oikeus ja keinot varmistaa oppimisrauha.
Vanhempien ja koulun yhteistyö on avainasemassa
Yksi merkittävä ongelma koulukurin heikkenemisessä on kodin ja koulun välinen suhde. Kun koululta yritetään puuttua ongelmatilanteisiin, saattaa vastassa olla vanhemmat, jotka eivät hyväksy koulun toimia. Tämä on johtanut siihen, että opettajat kokevat olevansa ristipaineessa: kuria tulisi ylläpitää, mutta toisaalta jokainen päätös voidaan kyseenalaistaa. Koulu ja vanhemmat ovat lapselle auktoriteetteja. Jos auktoriteetit ovat ristiriidassa keskenään, lapsi löytää tilanteesta mahdollisuuden maksimoida oman hyötynsä, kun auktoriteetit riitelevät keskenään.
Tämä ilmiö on luonnollinen osa ihmisen sosiaalista käyttäytymistä, eikä sitä esiinny vain lapsilla. Aikuisetkin käyttävät auktoriteettien ristiriitoja hyväkseen esimerkiksi työelämässä tai politiikassa. Siksi sen tunnistaminen ja hallinta on tärkeää monilla elämänalueilla.
1. Auktoriteettien jakaminen
Kun kaksi auktoriteettia (esimerkiksi vanhemmat ja koulu) ovat eri mieltä kasvatuksellisista linjauksista, lapsi huomaa tämän ristiriidan ja oppii käyttämään sitä hyväkseen. Hän voi esimerkiksi valita sen auktoriteetin, joka on hänen tavoitteilleen suotuisampi kussakin tilanteessa, tai asettaa auktoriteetit vastakkain saadakseen haluamansa lopputuloksen.
2. Sosiaalinen opportunismi
Tämä liittyy peliteoriaan, jossa yksilö hyödyntää sosiaalisten rakenteiden epäjohdonmukaisuuksia omaksi edukseen. Kun lapsi huomaa, että vanhemmat ja koulu eivät kommunikoi keskenään johdonmukaisesti, hän voi esimerkiksi kertoa koulussa, että vanhemmat eivät ole asettaneet tiukkoja sääntöjä, ja toisaalta kotona väittää, että koulussa asiat on jo sovittu toisin.
3. Ristiriitainen viestintä
Kun auktoriteetit lähettävät ristiriitaisia viestejä, lapselle syntyy kognitiivinen dissonanssi – tila, jossa hänen täytyy sovittaa yhteen kaksi keskenään ristiriitaista todellisuutta. Sen sijaan, että hän yrittäisi ratkaista ristiriitaa objektiivisesti, on helppo valita se vaihtoehto, joka tukee hänen omia halujaan ja tarpeitaan.
4. Auktoriteettien välinen neuvottelu
Tämä ilmiö näkyy selvästi myös esimerkiksi avioerolapsilla, jotka voivat käyttää hyväkseen vanhempien välistä erimielisyyttä esimerkiksi saadakseen lievemmän kurinpidon tai enemmän vapauksia. Jos isä kieltää jotain, lapsi saattaa kääntyä äidin puoleen ja saada sieltä eri vastauksen.
5. Moraalin kehittyminen
Lapset saattaa myös oppia, että ”säännöt ovat neuvoteltavissa” eivätkä absoluuttisia. Tämä voi johtaa siihen, että hän alkaa suhtautua sääntöihin ja normeihin valikoivasti – noudattaen niitä vain silloin, kun niistä on hyötyä.
Vanhempien ja koulun pitäisi seistä samalla puolella. Jos koulun linjaukset ja vanhempien kasvatusmenetelmät tukevat toisiaan, myös lapset saavat selkeät rajat ja ymmärtävät, mikä on hyväksyttävää käytöstä. Vanhempien pitäisi ymmärtää, että heidän kultamussukkansa osaa myös venyttää rajoja saadakseen itselleen etuja. Jos vanhemmat kieltävät tämän olemassaolon, he samalla väittävät, että heidän lapsensa miellyttää kaikkia eikä hänellä juurikaan ole omia tarpeita.
Ratkaisuja koulukuriin – mitä pitäisi tehdä?
- Opettajille enemmän valtuuksia – Opettajien on saatava käyttöönsä konkreettisia keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen. Oppimisrauha on perusoikeus.
- Selkeät seuraamukset häiriökäyttäytymiselle – Jos oppilas ei noudata sääntöjä, hänen on ymmärrettävä tekojensa seuraukset. Tämä ei tarkoita rangaistuksia vaan kasvatuksellista vastuuta.
- Vanhempien ja koulun yhteistyön vahvistaminen – Vanhempien on tuettava koulun päätöksiä ja ymmärrettävä, että kurinpidon tavoitteena on lasten hyvinvointi ja oppiminen.
- Opetusta vanhemmille – Luentoja vanhemmille lasten käyttäytymismalleista sekä syy-seuraussuhteista
- Koulun resurssien vahvistaminen – Opettajat tarvitsevat tukea, esimerkiksi koulukuraattoreita, erityisopettajia ja riittävästi henkilökuntaa, jotta ongelmiin voidaan puuttua ajoissa.
Lopuksi
Koulukuri ei ole itsessään päämäärä, vaan väline, jolla varmistetaan oppimiselle suotuisa ympäristö. Kurin ylläpitäminen ei tarkoita ankaruutta tai kovia rangaistuksia, vaan selkeitä rajoja, vastuuta ja rakkautta lasta kohtaan.
Olisiko nyt aika palauttaa kouluille työrauha?
